keskiviikko 10. lokakuuta 2007
maanantai 8. lokakuuta 2007
torstai 4. lokakuuta 2007
Ganes
Legendaarisesta rockbändistä Hurriganesista tehty elokuva Ganes (2007) on ennen kaikkea tarina bändin keulakuvasta Henry ”Remu” Aaltosesta (s.1948). Elokuvan alussa kurkataan vuoteen 1974, jolloin Hurriganes levytti Tukholmassa läpimurtolevynsä Roadrunner. Kesken levytyksen paikalle ilmestyy ystävä menneestä elämästä, Heka, joka laittaa jälleen Remun punnitsemaan menneisyytensä ja bändinsä merkityksen. Tästä tarina pomppaa 1950-luvulle Remun ankeaan lapsuuteen, ja elokuvasta muodostuu selviytymistarina, jossa johdonmukaisesti kuvataan Aaltosen karikkoinen tie vankilareissujen, naisseikkailujen ja lapsen syntymän kautta Suomen legendaarisimpiin bändeihin lukeutuvan Hurriganesin keulahahmoksi.
Elokuvan kantavan roolin Remuna tekee Eero Milonoff, joka suoriutuu urakastaan loistavasti. Milonoff onnistuu välittämään katsojalle Remun vankkumattoman elämänasenteen ja toisaalta myös epävarmuuden sen takana. Erityisesti Remun varsin autenttiselta kuulostava puhe on elokuvan suurimpia vahvuuksia.
Bändin basistina Cisse Häkkisenä nähdään Olavi Uusivirta ja kitaristilegenda Albert Järvisenä Jussi Nikkilä. Näyttelijävalinnat ovat heidänkin kohdallaan osuneet kohdilleen, mutta kuva Cissestä ja Järvisestä jää varsin pintapuoliseksi Remun varastaessa suurimman valokeilan. (Albert Järvisen kohdalla on elokuvasta pakko nostaa kohta, jossa Järvinen kyynelehtii keikan jälkeen. Remun tiedusteluun ”Poraaks jätkä?” Albert vastaa ”Mä soitin äsken niin helvetin hyvin.”) Bändin alkuperäisenä kitaristina Ile Kalliona nähdään Timo Tikka, ja Remun vanhempia näyttelevät varsin ansioituneesti Tommi Korpela ja Minttu Mustakallio. Remun vastoinkäymiset ruumiillistuvat elokuvassa lapsuudenystävä Heikkiin (Reino Nordin) ja Kari Hietalahden esittämään poliisiin. Näyttelijävalinnat ovat onnistuneet sivurooleja myöten, elokuvassa loistavat suoritukset nähdään myös Martti Syrjältä, Jope Ruonansuulta ja Pauli Hanhiniemeltä.
Ganesin ohjaaja JP Siili saa kiitokset hallitusta, johdonmukaisesta ja tasaisen laadukkaasta kokonaisuudesta. Ajankuvana elokuva toimii kivasti, kuvauspaikat ja vaatteet on hyvin valittuja, joskin peruukit ja parrat jättävät toivomisen varaa. Kuvallisessa kerronnassa ajoittainen vaihtelevuus stillkuvien käyttönä, hauskojen perspektiivien valintoina, lehtileikkeitten ja arkistomateriaalien käyttönä lämmitti, ja erityisesti Remun siirtymisen bändeistä toisiin kuittaaminen hänen astumisellaan bändien mainosjulisteista seuraaviin oli varsin hauska ja toimiva ratkaisu.
Pahimmat miinuspisteet elokuva kerää avoimella mainonnalla, joka pahimmillaan esiintyy suorina sponsoreiden mainoslauseina kuten "Tääl on vähän hiljaista vielä, mut kyl se täst lähtee." (Koff) ja "Melko reilua." (DNA).
Elokuvan kantavimmat voimat ovat Milonoffin loistava näyttelijäntyö, Remun vastoinkäymisistä huolimatta säilyvä hyvä meininki ja Hurriganesin musiikki, jonka Milonoff, Uusivirta ja Nikkilä elokuvassa soittavat itse. Roadrunner-levyltä päähän jäävät Ganesin jäljiltä soimaan nimikkobiisin lisäksi I will stay ja Get on. Ganes on tarpeeksi todenmukainen, tarpeeksi realistinen, tarpeeksi hyväntuulinen ja kevyt viihdyttääkseen oletettavasti niin vanhoja faneja kuin bändiin perehtymätöntäkin nykynuorisoa. Hurriganes on eittämättä elokuvansa ansainnut, ja Ganes täyttää tehtävänsä kiitettävästi.
Hannele Karilainen
Pilkahdus suomalaista rokkia 1970 luvulla
J. P. Siilin elokuva Ganes kertoo 70-luvulla menestyneestä suomalaisesta bändistä Hurriganesista ja sen keulahahmosta Remu Aaltosesta. Elokuva keskittyy kertomaan Remun elämästä jopa dramaattisestakin lapsuudesta aina Hurriganes bändin keulakuvaksi saakka. Päähenkilöitä näyttelevät Eero Milonoff (Remuna), Olavi Uusivirta (Cisse Häkkisenä) ja Jussi Nikkilä (Albert Järvisenä).
Todentuntuinen suomalainen maisemakuva 1950 -luvun Helsingissä, jossa tavallinen pikku poika kehittyy pikkurikolliseksi nuoreksi, jota on usein vastassa tietty poliisi ja lain pitkä käsi. Tämä kylmä poliisihahmo puuttuu vähän väliä Remun elämään sen eri vaiheissa. Poliisi on aiemmin tarkkaillut Remun isän rikoksia, ja myöhemmin hän tarkkailee suurennuslasin läpi Remun elämää rikosten ja huumeiden piirissä. Ympäristö, jossa Remu on kasvanut, vaikuttaa suuresti hänen tekemiinsä elämäntapavalintoihinsa. Ympärillä on niin ystäviä, musiikkia, rikoksia, naisia, sekä hänen mustalaistaustainen perheensä. Äiti on Remun lapsuudessa ja nuoruudessa huolehtivainen ja välittävä, kun taas isällä on rikollista taustaa.
Elokuva herättää niin iloisia tunteita, mutta myös vääryyttä. Remu kasvaa elokuvassa persoonaltaan elämänsä aikana yhä vahvemmaksi luonteeltaan, karismaltaan, sisukkuudeltaan, sekä periksi antamattomuudeltaan.
Elokuva on mielenkiintoinen katsaus vuosikymmenten taakse suomalaiseen kulttuuriin, elinympäristöön, tapoihin ja musiikkimaailmaan. Voiko suomalainen musiikintekijä menestyä? Mitä siihen tarvitaan?
Viihteellinen elokuvaelämys, joka saa jalan vipattamaan. ***
ASSI KOSKELAINEN
Ganes valtaa valkokankaan
Suomalaisen rokin legenda Hurriganes nähdään nyt valkokankaalla.Menevän musiikin tahdittamana seurataan Remu Aaltosen luotsaaman bändin vaiheita aivan alkuajoilta huippuvuosiin. Bändielokuvan lisäksi Ganes tarjoaa myös näkökulmaa suomalaiseen historiaan. Katsoja pääsee kurkistamaan 70-luvun Suomeen niin alamaailman kuin rokin nousun näkökulmasta. Eläytymistä edesauttaa osuva puvustus, lavastus ja kuvauspaikkavalinnat.
Jos ennen elokuvaa ei tiedä vielä mitään Hurriganes-nimisestä bändistä, käy historia ainakin tutuksi. Se kertoo pienen pojan tarinan lapsuudesta aina hurjiin nuoruusvuosiin asti. Elokuvan aikana voi nähdä ettei nousu musiikkimaailman huipulle ollut helppoa 70-luvullakaan. Se paljastaa bändielämän ilot ja surut.
Elokuvan miinuspuolena voi nähdä hyvin Remumaisen lähestymistavan. Bändin muut jäsenet ja heidän elämänsä jää hieman taka-alalle. Elokuvaa voisi jopa mainostaa enemmän Remu Aaltosen henkilökuvana kuin bändielokuvana. Toisaalta tähän on syynsä sillä olihan Remu vahva vaikuttaja bändin syntyyn ja menestykseen. Jossakin kohtaa voi vain ei-pääkaupunkiseutulainen katsoja hieman turhaantua huomatessaan, että ei ymmärrä päähenkilön (Eero Milanoff) puheesta välillä sanaakaan. Roolisuorituksesta ei nuorta näyttelijää voi kuitenkaan moittia. Lisäksi elokuva käsittelee Remun vankilatuomioita hieman kevytmielisesti. Välillä tuntui, että linna oli jokin treenikämppä, jossa Remu vain välillä kävi.
Kaiken kaikkiaan elokuva oli kuitenkin mielenkiintoinen historiikki mielenkiintoisesta bändistä, jonka musiikki asuu vielä tämän päivänkin nuorten sydämissä. Roolisuoritukset olivat onnistuneita ja musiikki tempaisi katsojan mukaan, vaikka biisit olivat hyvin arvattavissa. Etenkin Olavi Uusivirran I will stay sai tunteet pintaan, vaikka Cisse Häkkisen alkuperäistä versiota ei voi kukaan koskaan päihittää.
* * *
Ganes
Jp Siilin ohjaama Ganes- elokuva kertoo Hurriganes-yhtyeen alkuajoista ja siitä, kuinka Remu Aaltosesta tuli rumpali.
Pääosan rooleja esittää Eero Milonoff, Jussi Nikkilä ja Olavi Uusivirta, jotka yhdessä muodostavat bändin jätkät, Remu Aaltosen, Alber Järvisen ja Cisse Häkkisen.
Eero Milonoff suoriutuu roolistaan erittäin hyvin. Remu on elokuvassa uskottava rock-tähti, joka kovan lapsuuden jälkeen löytää elämänsä musiikista.
Elokuvassa on käytetty hienosti Hurriganesin musiikkia siivittämään elokuvaa ja vahvistamaan rokkielämän koukeroita. Elokuvasta löytyy kuitenkin kohtauksia, joissa kuvataan Remun elämää, siiloin musiikki on herkempi ja valittu toisenlaisesta genrestä. Musiikin avulla päästään helposti lähemmäs Remun todellista luonnetta ja taustaa, joiden avulla syntyi rautainen rockmuusikko.
Elokuvassa nähdään hienoja kohtauksia, joissa ei voi kyseenalaistaa Hurriganesin rock’n roll elämää ja sen hurjia yksityiskohtia.
Vaikka bändi ei olisikaan tuttu, on tässä loistava suomalainen elokuva saada siihen tutustua.
Eeva
Liinun Ganes-kritiikki
Puikot heilumaan!
Ganes. Ohjaus: JP Siili. Käsikirjoitus: Antero Arjatsalo. Tuottaja: Aleksi Bardy. Musiikkituottaja: Tipi Tuovinen. Lavastus: Jukka Uusitalo. Kuvaus: J-P Passi. Rooleissa: Eero Milonoff, Olavi Uusivirta, Jussi Nikkilä, Minttu Mustakallio, Tommi Korpela, Kari Hietalahti, Timo Tikka jne.
Rockyhtye Hurriganesista kertova elokuva Ganes saa sukkapuikot kilisemään! Jos haluaa haukata kunnon 60-70-lukujen tyylipläjäyksen, kannattaa käydä imemässä mojovat vaikutteet lähimmässä elokuvateatterissa. Filmi suorastaan vilisee hellyttävän autenttisen oloista asua ja muuta rekvisiittaa, muhevan musiikin lisäksi tietysti.
Ganes kertoo elämänmakuisen tarinan suomalaisen rockin alkuajoista, seuraten erityisesti yhtyeen rumpalin ja perustajajäsenen Remu Aaltosen (roolissa loistava Eero Milonoff) elämänvaiheita. Elokuvan myötä valaistuu Remun rankka lapsuus 1950-luvun Helsingissä ja pahan pojan polku legendaariseksi rockkukoksi. Vaiheita seurataan 1970-luvun puoleen väliin, jolloin bändin menestyksen silmukat oli luotu ja varsinainen virkkaus pääsi vauhtiin.
Cisse Häkkisen roolissa heiluu Olavi Uusivirta ihanassa tiikeribleiserissään. Jotenkin esikuvaansa puhtoisemman oloisena hän on oivallinen tukikangas eläväiselle Remulle ja jäykänoloiselle Albert Järviselle (Jussi Nikkilä), jonka housujen takasauma ei näyttänyt ollenkaan huonolta. Kummallisen ontuvia yksityiskohtia muuten niin onnistuneesti lavastetussa elokuvassa olivat nuoren Remun onneton tekoparta ja Järvisen uskomattoman kömpelö peruukki. Kutomallakin olisi saatu aikaan paremmat. Ärsyttäviksi ja irrallisiksi jäivät myös ”piilotetut” tiettyjen tuotteiden mainonnat. Kokonaisuudessaan näyttelijätyö oli vakuuttavaa läpi näyttelijäkaartin; mainittakoon esim. asuillaan viehättävän askeettista romanigenreä edustaneet Minttu Mustakallio (Remun äiti) sekä isää näytellyt Tommi Korpela.
Rock ja tiukka farkkulook yhdessä tehoavat aina. Ganesia katsoessa saattavat kutimet aika ajoin pysähtyä; niin herkullisia ja juuri nyt ajankohtaisia helmiä saa valkokankaalta bongata. Hihamerkit ovat taas in. Niillä on helppoa tuunata farkkurotsinsa tuoreen näköiseksi. Hyvin istuvat valkoiset ja printti-T-paidat ovat ikimuodikkaita ja paidan hihaton versio, joka tunteella rummuttavalla Remullakin löytyy, on suorastaan välttämätön. Helppokaavat sekä miehelle että naiselle löytyvät tästä numerosta s. 30-32. Toimitukseltamme on jo ehditty kysellä ohjetta Remun käyttämään suloisen vaaleanruskeaan kirjoneulereunaiseen pipoon. Annamme lukijoitamme varten kehitetyn ohjeen lehtemme ensi numerossa.
Elokuvallisesti Ganesia ei voi pitää suurena elokuvana, eikä se viipalemaisilla kohtauksillaan siihen pyrikään. Viihdyttävänä ja lämmittävänä musiikki- ja ajankuvaustilkkutäkkinä se kuitenkin on varsin mainio vaihtoehto arki-illan konekirjonnalle tai huovuttamiselle.
* *
keskiviikko 3. lokakuuta 2007
Ganes –elokuvakritiikki
Ganes –elokuvan ensi-iltaa seuraavana iltana pikkukaupungin elokuvateatterissa esitetty elokuva jaksoi kiinnostaa vain kourallisen verran katsojia. Edellisestä elokuvakäynnistä kriitikolla olikin ehtinyt vierähtää sen verran aikaa, että alkumainoksetkin jaksoivat hymyilyttää.
Remu Aaltonen, jota varsin onnistuneesti esittää Eero Milonoff, joutuu elokuvan alussa selvästi hankalaan tilanteeseen, tekemään valinnan ”menneisyyden ja tulevaisuuden” välillä. Tästä kohtauksesta siirrytään taaksepäin Remun (Mauno Malmivaara) lapsuuden aikaan, josta kerrotaan karusti, kaunistelematta romaaniperheen epäsäännöllistä ja epävarmaa arkea. Perheen äiti, Minttu Mustakallio, nousee pojan turvaksi ja vahvaksi aikuiseksi holtittoman isän rinnalla. Lapsi joutuu näkemään ja kokemaan asioita, joista nykyään seuraisikin huostaanotto. Pikkurikosten kautta pojan tie kulkee kohti aikuisuutta. Remun elämän kannalta tärkeä tapahtuma kerrotaan tanssilavalla, kohtauksessa, jossa soittelee salonseutulainen bändi. Poikuuden menettämisen kautta pojassa herää uinuva rokkari, sillä Remun mielestä rokki voi nousta vain ”suoraan konehuoneesta”. Tästä alkaa pikkurikosten, rahan hankinnan, rumpujen soittamisen myötä naistenmiehen aikuiseksi kasvaminen, joka ei tunnu loppuvan milloinkaan. Lukuisten bändikokeilujen, vankilatuomioiden, naisten hyväksikäyttämisen ja läheltä piti –tilanteiden jälkeen tie tähteyteen kuitenkin lopulta aukenee.
Elokuvassa keskeisissä rooleissa ovat Hurriganes –yhtyeen jäsenet Cisse (Olavi Uusivirta), Albert Järvinen (Jussi Nikkilä) sekä Ile Kallio, jota esitti Timo Tikka. Elokuvan merkityksellinen ja juonen kuljetuksen kannalta keskeinen henkilö on Kari Hietalahti, joka näyttelee Remua jahtaavan poliisin roolin. Remu esitetään ulospäin kovana, mutta sisimmältään herkkänä, ehkä arkanakin nuorukaisena. Kohtaus, jossa Remu kertoo peloistaan ja unelmistaan, paljastaa tämän puolen hänestä. Isäksi tuleminen kosketti Remua, mutta tavallinen arkinen puurtaminen ei ollut häntä varten, vaan hän tarvitsi vapauden, vapaat naissuhteet ja luovuuden ilman kahlehtivaa arkea. Toisaalta vastuuntuntoa osoitti halu huolehtia lapsesta ja tukea tätä taloudellisesti.
Elokuva nostatti muistoja ja mielikuvia. Se paljasti historiaa, josta julkisuudessa ei ole puhuttu: se selvitti kielitaidottomuuden ja huonon ääntämyksen ja remuslangin. Elokuva tarjosi uskottavan näköistä ajankuvaa 1960- ja 1970 -luvuilta. Elokuva ei ollut varsinainen taidenautinto, mutta kylläkin hyvää ja viihdyttävää ajankulua. Elokuvassa esitettiin musiikkia, jota olisi voinut olla enemmänkin, sillä olihan bändi kaiken kaikkiaan menestyksensä kovalla työllä ansainnut ja soittajat taitavia muusikoita. Sponsorien varsin avoin markkinointi leffassa häiritsi katsojaa.
Nostalgiaa!
**** Jaana Lindqvist
Ganes
Elokuva keskittyy kuvaamaan Remun (Henry Aaltonen) elämää ja antaa uskottavan kuvan hänen nuoruudestaan. Elokuvan nimen perusteella katsoja saattaa helposti kuvitella, että kyseessä on Hurriganes –bändistä kertova elokuva – niin kuin onkin – mutta elokuva on kuitenkin lähes päiväkirjamainen kuvaus Remun elämästä. Muiden bändin jäsenten elämiä ei kuvata juuri lainkaan, mutta tuskin kovin moni muistaakaan Hurriganesista Cisse Häkkistä tai Albert Järvistä.
Elokuva alkaa Tukholmasta, jossa Hurriganes on levyttämässä uutta levyä. Tästä hypätään Remun lapsuuteen ja kuvataan hänen kurjaa ja ankaraa lapsuusaikaansa: Isä ryyppää ja rällästää, äiti hoitaa yksin lapsia ja perhe asustaa vanhassa junanvaunussa metsässä. Remu kokee nuorena paljon kaikenlaista, muun muassa isänsä alkoholinkäytön, joka saa hänet pysymään raittiina koko nuoruusaikansa – Remu ei juo alkoholia yhdessäkään elokuvan kohtauksessa, vaan hänellä on aina muiden ryypätessä kädessään Jaffapullo. Huumeita Remu kyllä käyttää elokuvassa, mutta ei koskaan alkoholia. Lapsuudesta siirrytään nuoruusaikaan, jolloin Remu ryösteli ja rötösteli paljon. Remu on elokuvassa useaan otteeseen vankilassa. Remu soittaa nuoruusvuosinaan useassa eri kokoonpanoissa, jotka aina kuitenkin hajoavat toinen toisensa perään. Lopuksi löytyy Hurriganes, joka lyö itsensä läpi.
Kaiken kaikkiaan elokuva luo Remulle vahvan ja periksiantamattoman kuvan. Hänen vahva ja omaperäinen persoonansa on avain koko bändin menestykselle. Remu selvittää nuoruutensa jättämät jäljet ja Hurriganes nousee huipulle. Lopuksi bändi pääsee vielä levyttämään ja suosio sen kuin kasvaa. Elokuvan lopussa näytetään vielä oikean Hurriganesin tv-haastatteluja, joista päällimmäisenä mieleen jäi elokuvan loistavat roolisuoritukset, jotka olivat hyvin lähellä oikeata Remua, Cisseä ja Albertia. Hurriganes –elokuva oli elämänkerta muiden joukossa, mutta näyttelijöiden – eritoten Remua esittäneen Eero Milanofin – roolisuorituksesta annan täyden kympin.
Joonas Väisänen
Ganes
Mitä Ganes-elokuvalla on annettavaa meille 80-luvulla syntyneille? Miksi meidän pitäisi olla kiinnostuneita jostain bändistä 30 vuoden takaa? Ketä kiinnostaa Remu ja sen oudot jutut?
Ensinnäkin Ganes-elokuvalla on meille paljonkin annettavaa. Elokuvassa esiintyvä huumori on oikeasti hyvää. Totta, sen Remun letkautukset toimivat. Eero Milonoff teki Remusta vähemmän ärsyttävän henkilön, mutta tavalla joka oli kuitenkin uskottava. Kun mietitään tämän elokuvan sanomaa maailmalle, niin on vaikea kuvitella tämän erottuvan muista elämänkerrallisista bändielokuvista. Mutta on yksi asia, joka tämän erottaa muista, ja se on juuri Milonoffin esittämä henkilö, Remu. Milonoff saa olla ylpeä roolisuorituksestaan. Jos elokuvan päähenkilö Henry Aaltonen antaa itse elokuvalle ”Remu-takuun”, niin asioita on varmasti tehty oikein.
Voiko tehdä suomalaista elokuvaa, jossa ei esiinny Samuli Edelman, Laura Malmivaara...? Näköjään voi ja hyvä niin. Oli piristävää nähdä ”uusia” näyttelijöitä elokuvassa. Martti Syrjä (Eppu Normaalin laulaja) oli hyvinkin uskottava vankilan johtajan roolissaan. Myös Arto Nyberg hoiti oman toimittajan roolinsa ammattitaitoisesti. Kari Hietalan esittämään poliisin roolihahmoon olisin kaivannut jotain enemmän. Poliisin ja Remun välille kehkeytyi hyvinkin lämmin ”suhde”, enkä jaksa mitenkään uskoa, että tunteet eivät olisi käyneet kuumempina kuin mitä elokuva antaa esittää. Yhtyeen muut jäsenet olivat pienemmässä roolissa kuin Remu, mutta niin niiden pitääkin olla. Bändiä vähemmän tuntevalle ei Cisse Häkkinen ja Albert Järvinen kerro juuri mitään. Vertailukohtana Olavi Uusivirran (Häkkinen) ja Jussi Nikkilän (Järvinen) suoritukseen toimii elokuvan lopussa näytettävä bändin haastattelutaltiointi 70-luvulta. Siihen verrattuna Uusivirta ja Nikkilä hoitavat hommansa tyylillä ja oikealla asenteella.
Ei tarvitse olla kovinkaan kekseliäs ihminen, kun arvaa Ganes-elokuvan juonen muutaman mainospätkän nähtyään. Tosiaan, juonellisesti tämä elokuva ei suuria tarjoa. Maailmaan mahtuu muutama muukin tarina, jossa huonoista oloista noustaan lujan tahdon ja sitkeyden voimalla kuuluisuuteen. Toki oli jännittävää sekä mielenkiintoista seurata kuinka 70-luvun nuoret elivät omaa nuoruuttaan, mutta jotain jäin vielä kaipaamaan. Ehkä juonellisesti parasta antia oli Remun ja Cisse Häkkisen kaverussuhteen kuvaaminen. Cisse tuntui olevan ainoa henkilö maailmassa, jota Remu kunnioitti ja arvosti. Se tulee elokuvassa hienosti esiin. Kaiken tämän juonellisen puutteellisuuden keskellä olen kuitenkin tyytyväinen, että olen nähnyt tämän elokuvan. Remu ja Remun jutut kannattavat tätä elokuvaa ja viihdyttävät. Ja hyvin viihdyttävätkin.
****
-Ville Varhia
