Ganes valtaa valkokankaan

Suomalaisen rokin legenda Hurriganes nähdään nyt valkokankaalla.Menevän musiikin tahdittamana seurataan Remu Aaltosen luotsaaman bändin vaiheita aivan alkuajoilta huippuvuosiin. Bändielokuvan lisäksi Ganes tarjoaa myös näkökulmaa suomalaiseen historiaan. Katsoja pääsee kurkistamaan 70-luvun Suomeen niin alamaailman kuin rokin nousun näkökulmasta. Eläytymistä edesauttaa osuva puvustus, lavastus ja kuvauspaikkavalinnat.

Jos ennen elokuvaa ei tiedä vielä mitään Hurriganes-nimisestä bändistä, käy historia ainakin tutuksi. Se kertoo pienen pojan tarinan lapsuudesta aina hurjiin nuoruusvuosiin asti. Elokuvan aikana voi nähdä ettei nousu musiikkimaailman huipulle ollut helppoa 70-luvullakaan. Se paljastaa bändielämän ilot ja surut.

Elokuvan miinuspuolena voi nähdä hyvin Remumaisen lähestymistavan. Bändin muut jäsenet ja heidän elämänsä jää hieman taka-alalle. Elokuvaa voisi jopa mainostaa enemmän Remu Aaltosen henkilökuvana kuin bändielokuvana. Toisaalta tähän on syynsä sillä olihan Remu vahva vaikuttaja bändin syntyyn ja menestykseen. Jossakin kohtaa voi vain ei-pääkaupunkiseutulainen katsoja hieman turhaantua huomatessaan, että ei ymmärrä päähenkilön (Eero Milanoff) puheesta välillä sanaakaan. Roolisuorituksesta ei nuorta näyttelijää voi kuitenkaan moittia. Lisäksi elokuva käsittelee Remun vankilatuomioita hieman kevytmielisesti. Välillä tuntui, että linna oli jokin treenikämppä, jossa Remu vain välillä kävi.

Kaiken kaikkiaan elokuva oli kuitenkin mielenkiintoinen historiikki mielenkiintoisesta bändistä, jonka musiikki asuu vielä tämän päivänkin nuorten sydämissä. Roolisuoritukset olivat onnistuneita ja musiikki tempaisi katsojan mukaan, vaikka biisit olivat hyvin arvattavissa. Etenkin Olavi Uusivirran I will stay sai tunteet pintaan, vaikka Cisse Häkkisen alkuperäistä versiota ei voi kukaan koskaan päihittää.

* * *

Jenni Marttila