Ganes

Legendaarisesta rockbändistä Hurriganesista tehty elokuva Ganes (2007) on ennen kaikkea tarina bändin keulakuvasta Henry ”Remu” Aaltosesta (s.1948). Elokuvan alussa kurkataan vuoteen 1974, jolloin Hurriganes levytti Tukholmassa läpimurtolevynsä Roadrunner. Kesken levytyksen paikalle ilmestyy ystävä menneestä elämästä, Heka, joka laittaa jälleen Remun punnitsemaan menneisyytensä ja bändinsä merkityksen. Tästä tarina pomppaa 1950-luvulle Remun ankeaan lapsuuteen, ja elokuvasta muodostuu selviytymistarina, jossa johdonmukaisesti kuvataan Aaltosen karikkoinen tie vankilareissujen, naisseikkailujen ja lapsen syntymän kautta Suomen legendaarisimpiin bändeihin lukeutuvan Hurriganesin keulahahmoksi.

Elokuvan kantavan roolin Remuna tekee Eero Milonoff, joka suoriutuu urakastaan loistavasti. Milonoff onnistuu välittämään katsojalle Remun vankkumattoman elämänasenteen ja toisaalta myös epävarmuuden sen takana. Erityisesti Remun varsin autenttiselta kuulostava puhe on elokuvan suurimpia vahvuuksia.

Bändin basistina Cisse Häkkisenä nähdään Olavi Uusivirta ja kitaristilegenda Albert Järvisenä Jussi Nikkilä. Näyttelijävalinnat ovat heidänkin kohdallaan osuneet kohdilleen, mutta kuva Cissestä ja Järvisestä jää varsin pintapuoliseksi Remun varastaessa suurimman valokeilan. (Albert Järvisen kohdalla on elokuvasta pakko nostaa kohta, jossa Järvinen kyynelehtii keikan jälkeen. Remun tiedusteluun ”Poraaks jätkä?” Albert vastaa ”Mä soitin äsken niin helvetin hyvin.”) Bändin alkuperäisenä kitaristina Ile Kalliona nähdään Timo Tikka, ja Remun vanhempia näyttelevät varsin ansioituneesti Tommi Korpela ja Minttu Mustakallio. Remun vastoinkäymiset ruumiillistuvat elokuvassa lapsuudenystävä Heikkiin (Reino Nordin) ja Kari Hietalahden esittämään poliisiin. Näyttelijävalinnat ovat onnistuneet sivurooleja myöten, elokuvassa loistavat suoritukset nähdään myös Martti Syrjältä, Jope Ruonansuulta ja Pauli Hanhiniemeltä.

Ganesin ohjaaja JP Siili saa kiitokset hallitusta, johdonmukaisesta ja tasaisen laadukkaasta kokonaisuudesta. Ajankuvana elokuva toimii kivasti, kuvauspaikat ja vaatteet on hyvin valittuja, joskin peruukit ja parrat jättävät toivomisen varaa. Kuvallisessa kerronnassa ajoittainen vaihtelevuus stillkuvien käyttönä, hauskojen perspektiivien valintoina, lehtileikkeitten ja arkistomateriaalien käyttönä lämmitti, ja erityisesti Remun siirtymisen bändeistä toisiin kuittaaminen hänen astumisellaan bändien mainosjulisteista seuraaviin oli varsin hauska ja toimiva ratkaisu.

Pahimmat miinuspisteet elokuva kerää avoimella mainonnalla, joka pahimmillaan esiintyy suorina sponsoreiden mainoslauseina kuten "Tääl on vähän hiljaista vielä, mut kyl se täst lähtee." (Koff) ja "Melko reilua." (DNA).

Elokuvan kantavimmat voimat ovat Milonoffin loistava näyttelijäntyö, Remun vastoinkäymisistä huolimatta säilyvä hyvä meininki ja Hurriganesin musiikki, jonka Milonoff, Uusivirta ja Nikkilä elokuvassa soittavat itse. Roadrunner-levyltä päähän jäävät Ganesin jäljiltä soimaan nimikkobiisin lisäksi I will stay ja Get on. Ganes on tarpeeksi todenmukainen, tarpeeksi realistinen, tarpeeksi hyväntuulinen ja kevyt viihdyttääkseen oletettavasti niin vanhoja faneja kuin bändiin perehtymätöntäkin nykynuorisoa. Hurriganes on eittämättä elokuvansa ansainnut, ja Ganes täyttää tehtävänsä kiitettävästi.

Hannele Karilainen